Hallituskuulumisia

Loviisan Vasemmistoliitto voitti vaalit: kasvatimme kannatusta niin että yksi valtuustopaikka muuttui kolmeksi ja suurimpana yllätyksenä monelle tuli se, että minä olin suurin ääniharava kaikista ehdokkaista!

Kannatus johti siihen, että meillä on nyt hallituspaikka. Hallituskausi jaetaan kahteen osaan, joten olen itse ensimmäiset kaksi vuotta varsinainen jäsen ja seuraavat kaksi vuotta varajäsen. Jerry Träskelinin on tarkoits astua hallitukseen mikäli opiskelut tai muut muutokset eivät tule esteeksi.

Loviisalla on edessään haastavat ajat. Ensi vuoden talousraameja hiotaan parhaillaan ja ne tulevatkin seuraavaan hallituksen kokoukseen päätettäväksi 20.5. Säästöjä haetaan. Mistä olemme valmiit luopumaan? Talouden tasapainotus jatkuu tulevaisuudessakin. Meidän tulee järjestää kaupunkilaisille mahdollisuus vaikuttaa asioihin, siksi keskustelu kaikilla foorumeilla on tärkeää. Me olemme siellä missä ihmiset, herkällä korvalla. Teemme ihmisen kokoista ja näköistä politiikkaa: Emme suostu halvaannuttavaan kuristuslinjaan, vaan vaadimme myös kasvua, työpaikkoja ja asuntoja lisääviä päätöksiä talouden tasapainottamisen rinnalla.

Terkuin, Armi

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s